Aristoteles

Ihminen joka tavaittelee hyvää uraa, pyrkii sen avulla menestykseen eli asemaan, jossa häntä kunnioitetaan ja ihaillaankin. Jos hän tavoittelee rahaa, se on väline tyydytystä tuovien asioiden hankkimiseen.

Kun joku tekee toiselle hyvää, hän saa siitä itse nautintoa, tuntee itsensä hyväksi ja oikeaksi, arvostaa itseään. Kenties hän myös toivoo muiden huomaavan hyvyytensä ja saa sen kautta arvostusta toisilta. Ystävyys ja rakkaus ovat keinoja saada onnen tunne kuulumalla toiselle, kelpaamalla, olemalla yhteydessä.

Hän joka tavoittelee jumalaa, etsii turvallisuutta, maailman selitystä, oikeudenmukaisuutta. Hänen onnensa tulee siitä, että lopullinen vastuu elämästä ei ole hänellä itsellään, vaan voimalla, jota hän voi lähestyä, lepyttää, anoa, johon turvata. Maailma ei ole yksinäinen uskovalle ihmiselle. Hän kuuluu jumalalleen ja saa siitä onnen.

Kaikki mitä teemme, on siis onnen tavoittelua. Kaikki teot ovat väline onnen saavuttamiseen. Onnen takana ei ole enää mitään muuta. Se on itsessään päämäärä.

Kun ymmärrän sen, että tavoittelen onnea, olen itse vastuussa elämästäni. Sitä ei voi pohjimmiltaan kukaan toinen minulle antaa. Se ei tarkoita itsekeskeisyyttä, enhän voi olla onnellinen ilman rakkautta, ystävyyttä, hyvyyttä. Tarvitsen niitä saavuttaakseni onnen. Mutta lopullinen vastuu onneni saavuttamisesta on vain minulla itselläni. En voi sitä sysätä kenellekään toiselle. - Tämä määritelmä luonnollisesti koskee täysivaltaista ihmistä, pieni lapsi tai vaikeasti vammainen tarvitsee fyysisesti toisen ihmisen kyetäkseen edes olemaan olemassa ja tavoitellakseen onnea. Täysivaltainen ihminen on sellainen, joka pystyy ottamaan vastuun elämästään.

Onnellisuuteen pyrkiminen ei myöskään ole hedonismia. En voi olla onnellinen kenenkään toisen kustannuksella. En nauti hyvästä ruuasta, jos joku katsoo syömistäni nälkäisenä tai tiedän riistäneeni ruokani häneltä. Siksi onnellisuuden saavuttaminen edellyttää korkeaa moraalia. Todellinen onni on hyvyyttä toisia ihmisiä kohtaan, ei pakosta, vaan koska en voi olla syvimmästi onnellinen, jos en yritä poistaa epäonnea eli pahuutta ympäriltäni. Itseni takia haluan olla muille hyvä. Ja tietysti käytännössä epäonnistun tässä jatkuvasti. Koen sen sitten onnettomuutena, se on rangaistukseni pahoista ja itsekkäistä teoista: niistä tulee paha mieli.

Aristotelen lause on tämän vuoksi mottoni elämässä. Kunhan saan toimeksi, tatuoin sen oikeaan ranteeseeni. (Tätä olen suunnitellut jo monta vuotta ja minun piti toteuttaa se ennen kuin täytän 50. Uusi tavoite on ennen kuin lopetan olemasta 50 vuotta.)

Tämän blogin tarkoitus on kirjoittaa lyhyitä havaintoja onnellisuudesta.

Koska valokuvaus tuottaa minulle onnea, pyrin myös liittämään tänne valokuvia, joissa koen onnistuneeni.