Tämän ihon sisällä

Vanheneminen on hirveän vaikeata. Se koskee ruumista, ei mieltä. Mieli aikuistuu ja se on hyvä asia, koska se lisää suhteellisuudentajua ja armollisuutta. Mutta fyysinen löystyminen ja väsyminen konkretisoivat mahdollisuuksien kaventumisen, sen että suuri osa valinnoista on lopullisesti tehty. Elämäni, jonka en usko jatkuvan ruumiini ulkopuolella, on viimeisessä kolmanneksessaan eikä todennäköisesti edessä ole parempaa kuin tähän asti. Rappeudun.

Onko narsistista ottaa peilin edessä 44 kuvaa omasta käsivarresta?

Nyt tämä teksti on käännettävä positiiviseksi. Olen taistelija. Kun muualla asuvat tyttäret ovat luonamme, houkuttelen heitä bodycombatiin tai juoksemaan. En ole vielä heitä huonompi, vaikka heillä on upeat 25-vuotiaiden vartalot. Jumpassa toivon, että ikääni ei arvata.

Joku kokee tämän hirveän pinnalliseksi, mutta puhun pinnan alla olevasta, koska en minä ryppyjä jaksa murehtia. Minä juoksen henkeni edestä. Äidinpuoleisessa suvussani on suomalaisen sydän- ja verisuonitautiperimän rasite ja tuhti taipumus lihomiseen. Äitini, 82, makaa vaipoissa hoitokodissa pystymättä mihinkään omatoimisesti. (Hän ei osaa enää aivoverenvuotojen seurauksena käyttää edes tv:n kaukosäädintä itse.) Häntä ei ole koskaan liikunta kiinnostanut, jos shoppailua ei lasketa. Isoäitini kuoli 79-vuotiaana omassa sängyssään. Hän oli nuorempi kuin äitini, sairasti aivoveritulpan alle 70-vuotiaana ja kymmenen vuoden kuluttua tästä sydänkohtauksen, johon sitten menehtyi, mutta hän pysyi loppuun asti itsenäisenä. Löysin vähän aikaa sitten lehtileikkeen Suikkilan Talitinteistä, joka oli vanhusten omaehtoinen kävelykerho. Rakas isoäitini marssii lehtikuvassa iloisena muiden mummojen kanssa hassu myssy päässään. Minun tavoitteeni on, että tuossa vaiheessa kuulun itse juoksukerhoon.

Loppukesällä sain vihdoin tatuointini:
Kaikkien tekojemme päämääränä on onnellisuus itsessään.
Kuva: Juha Sopanen

Lihakset ovat aina jostakin kipeät, se on iän seurausta, eikä tuskatta synny tulosta. Lihaksista iloitsen ja niitä tavoittelen. Haluan hyppiä, taipua, potkia korkealle, kiertyä, nostaa, jaksaa, olla kevyt ja ryhdikäs. Haluan olla ylpeä ruumiini saavutuksista ja asettaa sille aina uusia tavoitteita. Tämä on taisteluni aikaa vastaan, ja sen eräs tavoite on se, että en tule kateelliseksi lapsilleni heidän nuoruudestaan vaan kuvittelen vanhuuteni heille tavoitteeksi, ei pelotteeksi.