Äänestyspäivä: tulevaisuus on parempi

Turku oli satumainen syntymäpäiväkävelyllämme eilen.

Meitä, maailman kansalaisia, kasvatetaan vastuullisuuteen pelottelemalla: 2100-luvulla maapallo kääntyy ilmaston lämpenemisen vuoksi asumiskelvottomaksi, journalismi kuolee sosiaalisen median puristuksessa, korot nousevat kohta, vaikka taantuma ei edes hellitä, nuoriso hyppii silmille, kun kouluissa ei enää ole kuria, työntekijöitä tarvitaan yhä vähemmän muualla kuin sosiaali- ja terveysalalla. Ennen oli kaikki paremmin ainakin Pohjois-Karjalassa, jossa pienviljelijä tiesi, miksi on olemassa. Eräskin puolue nousee nousemistaan, kun lupaa yrittää pysäyttää kehityksen.

Serkkuni, lastenpsykologi Nina Sajaniemi kirjoitti HS:ssa muutama aika sitten, että päiväkodissa kasvatuskeinona käytetty huonosti käyttäytyvän lapsen eristäminen miettimässä, mitä tulikaan tehtyä, on aivan väärä keino. Teksti ärsytti minua: palkitako pitäisi, kun Jonipetteri lyö? Ennen sentään istuttiin luokassa kunnolla eikä opettajalle haistateltu. Hyvinvointi on saavuttanut huippunsa ja edessä on vääjäämätön kääntyminen pahoinvointiin, kun kaikki hyvä on itsestään selvää. Aloin sitten kuitenkin miettiä Ninan perusteita: jos sosiaalisesti taitamattoman lapsen eristää, hän ei opi käyttäytymään oikein. Rangaistus ei ole kasvatusta. Rangaistu katkeroituu eikä saa keinoja toimia oikein.

Kaksi vuodenaikaa päällekkäin, alempana talvi.

Meillä oli perjantaina Turun ammattikorkeakoulussa journalistiseminaari otsikolla: ”Miten hyödyt sosiaalisesta mediasta?” Minulle jäi siitä toiveikas olo tulevaisuuden osalta. Vaikka päivän ensimmäinen puhuja markkinointiyrittäjä Sami Vesamo väittikin, että journalismi ei eroa bloggaamisesta ja YLE on markkinakanavana saman arvoinen yksi ukkeli Facebookissa kuin Johanna Ailio ystäviensä keskellä, uhkasi journalismin koulutuksen olevan aivan turhaa, kun ilmankin voi perustaa mediavälineen, hänkin itse asiassa vain avasi rinnakkaisia reittejä tulevaisuuteen, ei sulkenut olemassa olevia.

Sitten vielä instituutioiden, Demin (Julia Thurén), YLE:n (Antti Hirvonen) ja Hesarin (Ville Vihermaa), edustajat  kertoivat, miten some rikastuttaa, helpottaa ja muuttaa toimittajan työtä ja pakottaa hitaat laivat kääntymään uudelle väylälle, jolla ei vielä ole merimerkkejäkään. Näin journalismin tulevaisuuden kiehtovana ja houkuttelevana. Se vaatii työtä ja epämukavuutta, vanhoilta pieruilta uuden oppimista ja nöyrtymistä. Opiskelijamme ovat monessa meitä edellä, emmekä saa jäädä eristyksiin miettimään, mitä tulikaan tehtyä. Mediasosiaalisesti taitamattoman on otettava seuraavaksi haltuun ainakin Twitter, Pheed, Medium ja Scribblelive.

Pointtini siis on, jos se ei vielä tullut selväksi, että tulevaisuuden on oltava toiveikas. Pelolla ja rangaistuksen uhalla emme pelasta maailmaa, journalismia, koululaitosta tai Pohjois-Karjalaa. Virheen pelko tukahduttaa toiminnan. Haluan uskoa jopa teknologian kehitykseen ilmastonmuutoksen hillitsijänä. Ei maailmaa pelasta se, että otamme laturin irti seinästä vaan se, että lainsäädäntö ja kunnallinen päätöksenteko ohjaavat markkinavoimia tuottamaan ekologisia ratkaisuja, jotka ovat haluttuja ja ostettuja. Usko tulevaisuuteen ja äänestä!