Näkökulma

Aloitan ystäväni Esa Silanderin Rubikin kuutiosta, toisin sanoen vohkin hänen opetuksensa ja käytän sen tässä: Minä katson vastaan tulevia asioita 51-vuotiaan naisen, miehen kanssa naimisissa olevan, äidin ja akateemisesti koulutetun amk-lehtorin näkökulmasta, joka on melko puolueuskollinen vihreille. Olen keskituloinen kantasuomalainen ok-asuja, joka ajaa autolla ja harrastaa liikuntaa, puutarhaa sekä monenlaista kulttuuria. En jatka määrittelyä, koska se ei kiinnosta ketään. Kun vastaan tulee vaikka yhteiskunnallinen kysymys, tämä on minun näkökulmani.

Kiistelin toissapäivänä veljeni kanssa palkattomasta harjoittelusta, joka meillä ammattikorkeakoulussa on pakollista vähintään 3 kuukauden edestä. (Ei siis palkattomuus mutta se on yleinen käytäntö.) Minä lähetän opiskelijamme toimituksiin.

Sitten käännetään Rubikin kuutiota rivi kerrallaan: Miten siihen suhtautuu eläkeiän kynnyksellä oleva eronnut miesjournalisti ja liiton aktiivi, jonka toimituksessa ovat käynnissä vuoden kolmannet yt-neuvottelut?

Ja taas käännetään: Entä suuren it-firman henkilöstöjohtaja, joka valitsee harjoittelijoiksi parinsadan hengen hakijajoukosta mahdolliseen tulevaan työsuhteeseen pari parasta vuosittain ja satsaa näiden koulutukseen yhden työntekijän kahdeksi kuukaudeksi?

Ja käännetään: Entä uudelle paikkakunnalle muuttava maahanmuuttajataustainen ankaran kodin kasvattama opiskelijatyttö, joka ottaa opintolainaa voidakseen maksaa asumisensa palkattomassa harjoittelussa toiveenaan ehkä joskus saada sitä kautta työ?

Ja käännetään: Entä vastavalmistunut medianomi, jolle kanavapäällikkö kertoo, että he eivät tässä taloudellisessa tilanteessa palkkaa ketään,  samalla he ottavat kyllä harjoittelijan kiirettä purkamaan?

Fiktion kirjoittamisessa hauskinta on katsoa maailmaa vieraan tuntuisesta näkökulmasta ja mennä toisen nahkoihin sisälle: miten ajattelee republikaani talousliberaali? Journalismissa taas näkökulman hahmottaminen on välttämätön osa objektiivisuutta: kaikki oleelliset on esiteltävä, suunvuoro annettava kaikille osapuolille. Väitän, että myös arjen dialogissa elämä antaa eniten, jos meillä on kyky katsoa myös siitä itselle oudosta näkökulmasta. Ainakin se on virkistävää ja pakottaa ajattelemaan. En pidä väittelystä vallihaudan takaa mutta rakastan hyvää keskustelua.

Tunnistitko vai pitääkö paljastaa: aalous, aivhak, äisiir, airuppip?
Maailma on kaunis makronäkökulmasta.