Parit

Esikoiseni Lotta ja sulhanen/poikaystävä/avomies/perheenjäsenemme Pasi viettävät kihlajaisia huomenna 8.12. Tosin he kihlautuivat jo monta viikkoa sitten (ilman sormuksia, joita ei kai nähdä ennen hääpäivää, koska päätökset ovat kovin vaikeita). He ovat hartaasti ja tietoisesti valinneet toisensa avioliittoon monen vuoden yhdessä elämisen perusteella. Kaksi sukua kohtaavat ensimmäistä kertaa pariskunnan kotona.

Minulla ei ollut yhtään Barbieta lapsena,
koska feministiäidistäni ne tarjosivat vääränlaista naiskuvaa.
Niinpä lapsillani on laskujeni mukaan 18 kpl Kenit mukaan lukien.
He ovat jättäneet ne minulle leikittäviksi.

Pariahan me etsimme. Yleistän karkeasti, myönnän. En halua tällä väitteellä loukata tai arvioida parittomia tai ryhmiä, en julistaa parisuhdetta ainoana oikeana elämänmuotona. Puhun omasta kokemuksestani, joka on rajallinen. Minä en ole halunnut olla yksin. Olen ollut ihastunut, rakastunut tai rakastanut 6-vuotiaasta asti, jolloin yksi poika oli kivempi kuin ne toiset Aurakadun pihakaverit. Minulla on ollut kolme pitkää ihmissuhdetta ja muistan edelleen kaikkien ihastuksieni nimet. Tämän nykyisen kanssa aion viettää loppuelämäni.

Toisen ihmisen parisuhteessa ei kukaan voi olla asiantuntija, kuten ei toisen aikuisen elämää voi ohjata. Jokaisen on itse löydettävä oikeat ratkaisut. Parisuhteessa pätee sama Aristoteleen ajatus kuin motossani: onnellisuus itsessään on päämäärä. Joku tulee onnelliseksi 50-vuotisesta uhrautumisesta avioliittohelvetissä, koska saa siitä syvän moraalisen tyydytyksen. Toinen etsii monen ihmisen kautta ennen kuin löytää sen, jonka kanssa jaksaa myös vastoinkäymiset. Parisuhde voi myös olla olemassa tiettyä elämänvaihetta varten ja se loppuu, kun sitä ei enää tarvita. Se ei ole turha parisuhde eikä virhevalinta, vaan keskeinen osa elämää.

Parisuhde on itseä varten. Perheen voi perustaa monella muullakin tavalla. Siihen ei tarvita kahden sukupuolen monogaamista suhdetta, ja lapset kasvavat tasapainoisemmiksi avioerossa, yhden vanhemman kanssa tai muunlaisessa perhekokonaisuudessa kuin toisilleen väärien vanhempien riitaisessa kodissa. Edelleen kovin moni lisää maailmaan kärsimystä arvottamalla perinteisen heteronormatiivisen ydinperheen parhaimmaksi ja julistamalla tätä mielipidettään. Se on vain eräs kulttuurinen valinta, ei sen enempää. Parisuhde on eri asia kuin perhe.

Toivon totta kai, että Lotta ja Pasi haluavat viettää toistensa kanssa koko elämänsä. Mutta jos he eivät haluakaan, se ei tee kummastakaan vähemmän rakasta tai hienoa ihmistä. Parisuhde ei ole staattinen tila, johon purjehditaan viettämään satamaelämää. Se pitää valita joka päivä uudelleen. Minulle tämä on lohdullinen, ei pelottava ajatus. Kukaan ei pakota olemaan parisuhteessa, mutta minä haluan sitä juuri tämän ihmisen kanssa tänäänkin.