Valmiiksi!

Onnittelimme perjantaina valmistuneita opiskelijoitamme. Saimme kuulla kauniita ja voimaannuttavia kiitoksia. Neljän vuoden työ myös meille opettajille tuli valmiiksi. Nämä hetket ovat palkkiomme.

Pimeneminen loppui talvipäivänseisaukseen, nyt tähdätään valoon! Miten helpottavaa onkaan, että vuosi tulee taas valmiiksi.

Sain maksalaatikon ja porkkanalaatikon uunista. Puolukkakakku on pakastimessa ja perunalaatikko tulee kohta uunista. Jouluruokien loputkin ainekset on haettu valmiiksi kaupasta, enää ei tarvitse mennä tungokseen. Paketoin juuri viimeiset lahjat ja kirjoitin korttien lorut.

Olen kasvattanut neljä lasta aikuisiksi. Olen tehnyt valmiiksi kaksi tutkintoa ja gradua, peruskorjannut vanhan talon, valmistanut opintojaksoja ja pitänyt ne kursseina, täyttänyt työaikasuunnitelmia, kirjoittanut tekstejä ja käännöksiä loppuun. Olen mapittanut maksettuja laskuja ja tallentanut todistuksiani kansioon, tehnyt valokuvistani kirjoja ja tauluja, kiinnittänyt ne seinille. Se on tuottanut syvää tyydytystä.

Toivotan siis jokaiselle herkkää ja levollista joulua.

Entä sitten? Kaikki alkaa alusta. Elämä ei onneksi tule valmiiksi eikä vuosi pääty, vaan kiertää. Kaikki virtaa, ihmisen näkökulmasta loputtomiin. Aineeni on universumin lainaa ja palautuu kuolemattomaan kiertoonsa, kun soluni eivät enää hengitä.  Valmistujaisjuhlat, joulut, lomat, työvuodet, tekstit, oppiminen jatkuvat ja toistuvat.

Minulla on hiukan huono keskeneräisyyden sietokyky, tekemättömät työt ja ratkaisemattomat ongelmat valvottavat. Silti niitä riittää. Tekemällä listoja niistä voin huijata itseni uskomaan, että ne ovat valmiita, koska sitten niille on määritelty oikea hetki, joka ei ole juuri nyt. Toivon, että listani ei koskaan tule tyhjäksi. Haluan olla tarpeellinen, haluan, että elämässäni on projekteja käynnissä. Haluan katsoa koko ajan tulevaisuuteen, suunnitella ja odottaa jotakin tapahtuvaksi. Haluan edetä mutta myös päästä välillä pysäkille. Ilman valmistumisen hetkiä elämä olisi liian kaoottista.