Leivän nautinto ja politiikka

Kysymys: mikä ruoka sinua himottaa eniten väsyneenä ja nälkäisenä? Mihin et ole vieläkään kyllästynyt? Millä ruualla olisit valmis elämään, jos vain yksi olisi lupa valita ja kaiken ravintoaineiden kannalta tarpeellisen saisit vaikka pillereistä? Lyhyt gallup perheessäni kertoo, että jokaiselle se on eri: rahka, perunamuusi, pasta, juusto ja minulle, kuten otsikosta arvasit, leipä.

Onnea on upottaa hampaat lämpimään grahamsämpylään, jonka pinnalla Oivariini sulaa. Tai haukata hiukan kuivunutta ruispalaa, jolla on kosteata kurkkua. Tai maistella vävyn leipomaa saaristolaislimppua homejuuston kanssa. Tai rouskuttaa kolme näkkileipää Edamilla. Tai mättää suuhunsa monta ohutta palaa tuoretta ja juuri kaupasta kannettua oliivileipää ennen kuin on edes purkanut ostokset kaappiin. Tai murtaa bussipysäkillä kauppakassin batongista palanen. Tai vetäistä lämmin valkosipulibatonki kiireessä matkalla seuraavaan paikkaan. Tai tilata italialaisravintolassa ihana bruchetta alkupalaksi.

Pieni onni on lähellä, suupalassa. Lämpimän leivän tuoksu synnyttää kaipuun, johon vastaaminen on täyttymys. Nälkäisenä ei kannata mennä kauppaan, sanovat Martat ja kokemus. Monta kertaa olen ostanut maistiaisena tarjotun herkkupalan houkuttamana ylimääräisen limpun. Mikään muu ei ole minulle yhtä suuri kiusaus kuin leipä.

Nautinnolla on hintansa: hiilihydraatit lihottavat ja väsyttävät. Äitini söi itsensä keski-iässä leivällä lihavaksi ja hampaattomaksi, isoäidilläni oli vanhuudessa kakkostyypin diabetes. Minä saan jumpata ja juosta viikkokausia kuluttaakseni pois yhden viikonlopun herkuttelut. Taistelen kiusaustani vastaan eikä aamupalaani kuulu enää leipää, paitsi viikonloppuisin. Juoksen mieluusti saadakseni nauttia herkkuani. Leipä on kuitenkin aika vaaraton pahe.

Leipä on myös iso metafora: kuka syö kakkua ja keillä ei ole leipäpalaakaan? Vilja teki yhteiskunnan ja kaupankäynnin, sodat ja nälänhädät, väestönkasvun ja kulttuurin (culturare = viljellä). Metsästäjä-keräilijät eivät tarvinneet pysyviä asumuksia eivätkä liittyneet suuriksi kansoiksi. 

Globaali taistelu käydään tällä vuosisadalla viljapeltojen ja tupakan, viljapeltojen ja sademetsien, viljapeltojen ja biodieselpalmujen välillä. Vilja on hyvin monimutkainen asia: Kumpi on tärkeämpää biodiversiteetti vai geenimuunneltu supersato nälkäisiä ruokkimaan? Kenen siementä peltoon kylvetään, monen erilaisen pienen toimijan vai yhden globaalin jättiyrityksen? Leipä on poliittista myös Suomessa: tehomaatalous saastuttaa Itämeremme eikä tämä pohjoinen oikeastaan edes sovi viljelyalueeksi, kun maanviljelys kannattaa vain tukien avulla. Etelä-Euroopan hehtaarit tuottavat leivän aina kuitenkin halvemmalla. Silti olisi kammottava, jos Suomesta loppuisi maatalous. Kyse on myös periaatteesta.

En halua, että pala juuttuu kurkkuun, koska ruoka on liian monimutkainen asia hallittavaksi. Teen päätökset, ostan luomua ja reilua sen verran kuin voin, en läheskään aina, ja aion jatkaa nautintojani. Leipä on lohturuokaa ja herkkua. Leipä nyt vain tekee minut onnelliseksi.