Puhtaat havainnot

Parhaat onnen hetket sisäistää, kun  näkee itsensä niissä ulkopuolelta, tajuaa olevansa osallinen onnesta ja on samalla tarkkailija. Silloin ei tarkkaile itseään vaan kokonaisuutta, josta on itse osa. Olen usein hyvin onnellinen yhteisessä ruokapöydässä, kun lapset puolisoineen ovat läsnä ja keskustelu on vilkasta. Kun silloin näen meidät kaikki vitsailemassa tai väittelemässä, herkistyn niin, että kurkkua kuristaa: tässä minä saan olla osallisena ja kuulua tähän joukkoon. Katson ja kuuntelen puheensorinaa ulkopuolelta ja näen itseni sen sisällä yhtenä hahmona muiden joukossa.

Hankaluudet ja murheet asettuvat myös mittasuhteisiinsa, kun niitä onnistuu tarkastelemaan itsensä ulkopuolelta. Kuluneen viikon lopun velloimme töissä ahdistuksessa, jonka opiskelijoiden kohtuuton ja pahaa ymmärtämättömyyttä osoittava  julkinen purkaus aiheutti. Pääsin siitä yli, kun ajoimme veljen kanssa tapamaan äitiä hoitokotiin Helsinkiin. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita, oikeita ja rakkaita. Lapsellinen kiukuttelu asettui yhdeksi episodiksi muiden vastaavien joukkoon: aina kevään lopulla joku ryhmä reagoi väsymystään. Kuluneellakin viikolla myös työssä on ollut hienoja hetkiä. Opiskelijoiden osaaminen liikuttaa aina.

Nuoret ihmiset näkevät maailman niin tottumattomin silmin, että omat tunteet sekoittuvat kaikkiin havaintoihin. Kun oma itse on tuore, havainnot itsestä ovat yhtä ihmeellisiä kuin havainnot ympäristöstä. Taidekoulufiktiot käsittelevät lähes aina omaa napaa, omaa identiteetin etsintää ja kasvamista. Havaintoja maailmasta on vaikea tehdä, kun oma minä on yhtä ihmeellinen ja vieras kuin kaikki ympärilläkin. Elokuvan opiskelijoiden piti haastatella itseään nuorempia ihmisiä ja laatia sitten niistä fiktiokäsikirjoituksia. Kävi ilmi, että eivät he oikein olleet haastatelleet, omat kokemukset riittivät. Rohkenen kyllä väittää, että ennakkoluulo maailmasta ei synnytä hyvää fiktiota, kyllä siihen tarvitaan puhdas havainto. Maailma on kiinnostavampi itsen ulkopuolella ja toisen ihmisen elämään pääsee ainoastaan kuuntelemalla, mitä hänellä on sanottavaa.

Havainnosta kumpuava onnellisuus on itsen kadottamista ja havaintoon sulautumista. Kun täydellinen vesipisara liikkuu kuunliljan lehdellä, unohdan puutarhan kastelemisen ja nautin vain sen liikkeestä. Tuomen tuoksu juoksulenkillä virtaa lävitseni ja ohenen osaksi alkukesää. Vaahterankukkien säännönmukainen haarautuminen juurruttaa minutkin kasvamaan tästä samasta maasta. Vaahterat ovat olleet ennen minua, ne jäävät jälkeeni, ja me kaikki kuulumme samaan maan kiertokulkuun.