Ihana humala

Pori Jazzeilla vedettiin överiksi, kun yöllisessä pop-up-baarissa oli happy hour anniskeluluvan loppuun saakka. Tanssin monta tuntia livebändin säestämänä sydämeni kyllyydestä mutta analysoimatta en voinut olla silloinkaan.

Humalassa olen irti, minäni ulkopuolella. Itsekritiikin kahleet eivät estä iloitsemasta. Tiedostan syy-seuraussuhteet, muisti ei ole mennyt ikinä, vaikka tasapaino heittäisikin, mutta se lannistava kärttyinen ääni sisältä joutuu vaikenemaan: ei ole väliä, vaikka en osaa tanssia, voin silti tehdä sen, vieläpä näyttävästi. Humala vapauttaa kympin tytön suorittamasta jokaista toimintaansa mahdollisimman huolellisesti. Tanssin, koska minua huvittaa, en koska minun on osoitettava osaavani tanssia. 

Elämäni dramaturgina ja kasvatettuna suomalaisella ajatusperinnöllä ”itku pitkästä ilosta” tiedän jo irtonaisimmallakin hetkellä seurausten taakan, kuinka huomenna ei ole enää yhtään kivaa. Siitä huolimatta joskus on henkisesti terveellistä ja hyvin vapauttavaa juoda liikaa, jotta pääsee humalan euforiaan.

Kuulen jo vastalauseenne, kuinka filosofi osoittaa, että hetken onni ei ole Aristoteleenkaan mukaan onnellisuutta ja lääkäri kertoo, montako aivosoluani tuhoutui Porissa maanantain vastaisena yönä. Siitä huolimatta koen, että joskus kunnon humala on tarpeellinen.

Nähtävästi irrotteluni on niin harvinaista, että kaikki lapseni onnittelivat minua kyvystä kreisibailata, edes joskus.

HS:n uutisessa osoitettiin erittäin epätieteelliseltä vaikuttavalla kokeella, että luomuruokaa syövät ovat tuomitsevampia kuin normisyöjät. Koeasetelma oli puppua: joillekin kymmenille henkilöille näytettiin erilaisia ruokakuvia. Näistä epäterveellisiä esim. leivoksia nähneet olivat kyselyssä auttamishaluisempia kuin luomuruokaa nähneet. (Katsoivatko he vehnänoraita, vai miten luomuruoka näkyy kuvissa?)  Joka tapauksessa uskon sikäli tuohon pöhköön tutkimukseen, että itselleen ankara ihminen on sitä myös toisille.

Nil humanum mihin alienum est eli mikään inhimillinen ei ole minulle vierasta. - Silti lapseni kutsuvat minua terveysnatsiksi, mutta siitä myöhemmin lisää.

Nämä kuvat eivät ole Pori Jazzeilta, ja näissä näkyvässä tilaisuudessa enemmänkin kuvasin kuin tanssin. (Olen nämä jo kertaalleen julkaissutkin Facebookissa ystäville.) 
Hieno valaisu on Indican aikaansaannosta.